Vesivoima + kaikkea muuta
27. Elokuu 2009 | Tekijä willy-willy_1201 | Kategoria EnergiaMenimme koskelle ja vesi virtasi hyvin voimakkaasti. Mietimme että siinä on varmasti paljon energiaa joten menimme mittaamaan vettä yleismittarilla. Numerot vaihtelivat hyvin paljon, .oo – .016. Oli hyvin mukavaa ja kiinnostavaa tehdä tätä tehtävää, koska opimme uusia asioita. Opimme lukemaan mittaria ja tekemään yhteistyötä ryhmässä. Teimme niin hyvää yhteistyötä että meiltä pääsi siipiratas kosken mukaan, mutta saimme uuden.
Lounasta saimme syödä metsässä kaksi päivää. Ruokaa oli tarpeeksi ja se oli niin hyvää että monet kävivät hakemassa lisää monta kertaa. Jälkiruuaksi meillä oli pullaa ja tuoreita hedelmiä (punaisia, mehukkaita omenoita ensimmäisenä päivänä ja toisena päivänä kypsiä, herkullisia, keltaisia isoja banaaneja). Olimme aina hyvin nälissämme ennen lounasta ja aina kun ruoka saapui, voitte vain kuvitella ruokailu aukion tunnelman…
Kuvaajamme olivat ainoat jotka näkivät koko kolmen päivän aikana n. metrin pituisen kyykäärmeen. Toinen heistä melkein astui sen päälle, mutta onneksi huomasi sen! Käärme luikerteli nopeasti karkuun, mutta kuvaajamme saivat napattua siitä kuvan meidän iloksemme. Eli, EloActionissa oli oikeasti toimintaa ja jännitystä.







